Jollain lailla leffa jätti minut kuitenkin kylmäksi. Ehkä häiritsevin tekijä oli pikkupoika, yleensäkin lapsinäyttelijät ärsyttävät mua (poikkeuksena KKHH Anjali) ja tämän leffan nassikka ärsytti reilusti. Elokuva oli kuitenkin kaunis, musiikki oli ihana ja tähtipari Kajol ja Aamir Khan olivat loistavia mutta ehkä siitä tarinasta olisi voinut repiä enemmänkin irti.
Entries from September 2006
Fanaa
September 28, 2006 · 1 Comment
Irtoajatuksia kahdella kielelläUitmõtteid kahes keeles
September 25, 2006 · 4 Comments
- Meil on uus president! Laupäeval häältelugemist vaadates oli mul süda kurgus ja sajaseitsmekümnekolmanda kohal läksid silmad rõõmust kalkvele. Palju õnne meile kõikidele!
- Viron presidentti ei ole enää seniili eikä ex-ylikommunisti. Vähemmästäkin on aihetta riemujuhlaan.
- Olen käännyttänyt jo 2 henkeä bollywoodiin. Työtä tehdään kolmannen käännynnäisen eteen.
- Chaiyya Chaiyya jääb pähe mängima. Saare Ishq Ki Chaaon Chal Chaiyya Chaiyya… Videot filmides sai 2 inimest surma.
- mulla ei ole enää ruokahalua. Tai on ruokahalu mutta en pysty syömään enemmän kuin pari haarukallista. Nukun myös huonosti kuin ennen. Nukahtamisvaikeuksia mulla on ollut lapsesta saakka mutta nykyisin myös heräilen aamuyöstä. Tämä on aivan uusi ja ihmeellinen käänne sillä tähän asti olen ollut todella aamu-uninen. Ruokahalun kadotessa myös paino on tippunut. Kahdet lempifarkut ovat sen takia käyttökelvottomia sillä voin riisua ne ilman että tarvii avata vetskaria. Luulen että mulla on alitajuista stressiä.
- Sanoinko jo että Chaiyya Chaiyya soi päässä? Chal Chaiyya Chaiyya Chaiyya Chaiyya, Chal Chaiyya Chaiyya Chaiyya Chaiyya…
- lievää bipolaarisuutta on ilmassa. sininen ja keltainen vaihtuvat keskenään tiuhaan tahtiin. Onneksi bollywoodista saa ihanaa hattaraa aivojen täytteeksi. DDLJ:n musavideot ovat kyllä instant-masennuslääkkeitä, Shahrukh Khanin elämänilo tarttuu väkisin.
- Ma hakkan vaikselt hindi keelest aru saama. Sundar Sundar Ladki…
- Veel mõtteid? hetkel rohkem pole…
Categories: Bollywood · Eesti keeles
Lihtsalt sallIhan vaan huivi
September 22, 2006 · Leave a Comment
Kuna eelmine kudum ei tulnud mul mitte mingit pidi välja ja ajas kogu kuduisu üleüldselt ära siis otsustasin teha midagi lihtsat mis kindlasti ei saa ebaõnnestuda. Kudusin käsitöömessilt ostetust siidivillast lihtsa ja tavalise salli. Sall on parem-pahempidise ruudumustriga ja lõng on vaimustavalt pehme.
Koska edellinen kudin epäonnistui lukuisista yrityksistä huolimatta niin päätin neuloa jotain varmaa ja yksinkertaista. Neuloin messuilta ostamista silkkivilloista ihan yksinkertaisen peruskaulaliinan. Siinä on oikein-nurin ruudukko ja silkkivilla on ihanan pehmeää ihoa vasten.
Tehniline info
Muster: oma
Lõng: Wetterhoffi proovipartii siidivilla
Vardad: 2,5 mm
Tekniset tiedot
Kaava: oma
Lanka: Wetterhoffin koe-erä silkkivillaa
Puikot: 2,5 mm
Categories: Lihtsalt juttu
Lihtsalt sall – Ihan vaan huivi
September 22, 2006 · 4 Comments
Kuna eelmine kudum ei tulnud mul mitte mingit pidi välja ja ajas kogu kuduisu üleüldselt ära siis otsustasin teha midagi lihtsat mis kindlasti ei saa ebaõnnestuda. Kudusin käsitöömessilt ostetust siidivillast lihtsa ja tavalise salli. Sall on parem-pahempidise ruudumustriga ja lõng on vaimustavalt pehme.
Koska edellinen kudin epäonnistui lukuisista yrityksistä huolimatta niin päätin neuloa jotain varmaa ja yksinkertaista. Neuloin messuilta ostamista silkkivilloista ihan yksinkertaisen peruskaulaliinan. Siinä on oikein-nurin ruudukko ja silkkivilla on ihanan pehmeää ihoa vasten.
Tehniline info
Muster: oma
Lõng: Wetterhoffi proovipartii siidivilla
Vardad: 2,5 mm
Tekniset tiedot
Kaava: oma
Lanka: Wetterhoffin koe-erä silkkivillaa
Puikot: 2,5 mm
Categories: käsitöö
Katsottu: Paheli
September 21, 2006 · 3 Comments
Pahelista on tullut yksi mun lempi-bw-elokuva. Mä pidän elokuvista jotka jälkeenpäin jäävät pyörimään päähän ja joita joutuu pohtimaan ja pähkäilemään. Paheli toimii monella tasolla ja enkä ole viikkokausien pähkäilyn jälkeen vieläkään varma tajusinko elokuvaa oikein. Yksinkertaisimmillaan Paheli on satu. Tarina on simppeli, tapahtumat loogisia ja ratkaisu selkeä. Mutta Paheli on kuitenkin ongelmainen ja monimutkainen, ja sen takia sen nimi (Paheli=arvoitus) sopii sille erittäin hyvin. Allaolevat mietinnät spoilaavat elokuvaa niille jotka eivät ole katsoneet sitä.
Paheli on satu Lachchista joka menee naimisiin rikkaan perheen perijän, Kishanin kanssa. Lachchi joutuu kuitenkin pettymään avioliitossa. Kishan lähtee hääyön jälkeen kaukaiseen kaupunkiin perustamaan uutta liikettä. Itse hääyökin on pettymys: Kishanin mukaan intohimoa ei kannata herättää kun sen kuitenkin joutuu sammuttamaan samantien joten Lachchi viettää hääyön yksin itkien ja Kishan kirjaa hääjuhlien kuluja tilikirjaan. Kishan lähtee aamulla matkaan ja Lachchin pettymys käsinkosketeltava. Tapahtumat Kishanin kotitalossa saavat kuitenkin yllättävän käänteen kun Kishan näyttää palavan seuraavana päivänä. Koko perhe ottaa Kishanin ilomielin vastaan, jopa rahanahne isä myöntyy pojan paluun kun kuulee saavansa siitä 5 kultakolikkoa joka aamu. Lachchi iloitsee miehensä paluusta mutta kuulee häneltä totuuden. Kishan joka tuli takaisin kotiin ei ole kuitenkaan oikea Kishan vaan aave joka on ottanut Kishanin muodon. Aave antaa Lachchille valinnan, hän voi hyväksyä aaveen rakastajakseen ja miehekseen Kishanin sijasta tai aave voi lähteä Lachchin luota. Lachchi pyytää aavetta jäämään.
Asiat eivät kuitenkaan ole niin yksinkertaisia. Lachchi ei halua muistaa tai tietää että aave ei ole oikea ihminen, ja pelkää kiinni jäämistä. Aave pelkää oikean Kishanin palamista ja sitä että joutuu jättämään Lachchin. Tilanne kärjistyy kuin Lachchi tulee aaveesta raskaaksi. Oikea Kishan kuulee raskaudesta ja palaa juuri kun Lachchi on synnyttämässä. Kun molemmat Kishanit ovat paikalla, Kishanin perhe ja kyläläiset joutuvat päättämään kumpi on oikea Kishan. Heidän avukseen tulee karjapaimen joka kolmen tehtävän avulla tunnistaa oikean Kishanin ja aave-Kishan pyydystetään pulloon. Elokuva päättyy kuitenkin onnellisesti: kun Lachchi ja Kishan kohtaavat uudestaan kertoo Kishan olevansa kuitenkin aave Kishanin ruumiin sisällä.
Elokuvan loppuratkaisu tekee siitä ongelmallisen. Kishanin sanat voidaan ymmärtää niin että aave on ottanut Kishanin ruumiin haltuunsa jotta voisi jatkaa elämää Kishianin sijasta. Itse koen että näin ei tapahdu elokuvassa. Kishania ei karkoiteta ruumiistaan vaan Kishan ja aave (spirit of love) yhdistyvät yhdeksi henkilöksi, eli yksinkertaisesti sanottuna Kishan rakastuu Lachchiin. Aave on rakkaus jota Lachchi halusi ja kun Lachchi näkee rakkauden Kishanissa niin Lachchi on saanut itselleen molemmat rakastajansa eli miehensä joka on oikea ihminen, ja rakkauden.
Paheli toimii kuin muut sadut: se kertoo tarinan mutta tarinan alla on syvempi teema. Lachchi huomaa päättyneensä avioliittoon jossa hänen mies on kiinnostuneempi työstään ja rahanansaitsemisesta kuin vaimostaan. Heidän avioliitosta puuttuu läheisyys ja rakkaus. Lachchilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kuvitteella itselleen aviomies. Kuvitteellinen Kishan on rakastunut Lachchiin ja on täydellinen aviomies ja rakastaja. Kun Lachchi on vajonnut unelmiinsa huomaa Kishan myös oman yksinäisyyden ja että hänellä ei ole sijaa Lachchin elämässä. Epätoivoisen tilanteen ratkaisee Lachchin raskaus. Lachchi ei voi enää jatkaa unelmissa elämistä tultuaan äidiksi. Aaverakastajan kadottua Lachchilla ja Kishanilla on kuitenkin vielä mahdollisuus. Kishanin pitää ymmärtää Lachchin rakkaudenkaipuuta ja Lachchin pitää nähdä rakkaus Kishanissa. Mielestäni tämä selkeästi tapahtuu elokuvan lopussa.
Alla on arvosteluni Pahelista Bollywhat foorumille (jossa oli paljon kalabaliikkia Pahelin lopusta: siitä pettikö Lachchi miestään aaveen kanssa ja minne Kishanin sielu päättyi kun aave valtasi hänen ruumiin).
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
For me the ending of Paheli is quite clear. Lachchis husband is absent from her life so she accepts a dream husband to replace him. “The Ghost” says himself at the ending that he is “…the yearning that resides in womans heart. I’m the love she wants”. Ghost-Kishan is the love that Lachchi needs. Life with dream-Kishan is filled with love but it’s not without problems: she can’t part from her dream, not even to go to visit her maternal home (scene with petals) and she doesn’t want to be remembered that her husband is not real (after camel-race) because Lachchi realises that the dream must end one day. Same time while Lachchi continues living in her dream life, her husband Kishan begins to change. He starts to miss his wife and he realises that he should have treated her better. At the end he tries to reconnect with her. But Kishan does not fit in Lachchis life any more because he has been replaced with the dream-husband. Reality and dreams clash, both Kishans cannot excist after Lachchi has birthed her child, so the dream-life has to end. But it isn’t Lachchi who changes, it’s Kishan. At the desert he learns that Lachchi had loved the dream, and that dream had been true love for her. Kishans change is finalised right after Lachchi has told him whole truth about the dream-Kishan, that she needed love and acceptance and that is why she accepted the ghost for her life.
That is when “ghost enters Kishans body”, or simply said that Kishan accepts the love inside him. At the beginning of final scene Kishan is very clearly real Kishan, with his account books and worried looks but he now loves and accepts Lachchi. Story ends when Lachchi sees dream-Kishan inside real Kishan. The dream-husband had to be banished before Lachchi could see the love inside Kishan. So the solution is that Lachchi gets both of her lovers, she gets love and acceptance from her husband and that really is a happy ending.
In my opinion the riddle in Paheli is that it isn’t a love story of Lachchi and the ghost but it is the love story of Lachchi and her husband Kishan. The ghost and all trickery is there only to confuse us.
Pikkukärpäsistä
September 21, 2006 · Leave a Comment
Banaanikärpäset ja kukkakärpäset ja miten ne saadaan hengiltä.
Banaanikärpäset tykkäävät hedelmistä ja niiden jämistä. Joten jos omenasi ympärillä pyörii pikkukärpäsiä niin ne ovat todennäköisesti banaanikärpäsiä. Kukkakärpäset rakastavat yllättäen huonekasveja ja pörräävät niiden läheisyydessä. Hätäratkaisuna voi molempia kärpäsiä yrittää imuroida mutta tämä on lyhytaikainen ratkaisu.
Miten banaanikärpäsistä pääsee eroon?
Heitä pois kaikki mitä voi kärpäsiä houkutella. Omenavati keittiön pöydältä ja banaaninkuori sohvan takaa. Seuraavaksi viritä kärpäsille ansoja.
Banaaninkärpäsansa:
- pilttipurkkeja (ja elmukelmua)
- omenaviinietikkaa
- tiskiainetta
Laita pilttipurkkeihin vettä, omenaviinietikkaa ja tilkka tiskiainetta. voit halutessaan virittää pilttipurkkien päälle elmukelmua ja siihen kärpäsenmentäviä reikiä mutta itse en ole nähnyt elmukelmua hyödylliseksi. Laita ansoja sopiviin paikkoihin. Banaanikärpäset hukuttautuvat purkkeihin. Omenaviinietikka houkuttelee häiriköt paikalle ja tiskiaine rikkoo veden pintajännityksen joten kärpäset hukkuvat veteen. Muhahhhahhhahhaaaa! :D
Miten kukkakärpäsistä pääsee eroon?
Jos kotisi ovat valloittaneet kukkapurkkikärpäset (jotka eivät välitä omenaviinietikasta) niin niistä pääsee eroon tasan kahdella tavalla. Nämä kärpäsethän sikiää huonekasvien kosteassa mullassa ja kuolevat lopulta sukupuuttoon kun multa on tarpeeksi pitkään rutikuiva.
Tapa 1. lopeta heti kaikkien huonekasvien kastelu. Kun kärpäset ovat kadonneet, odota 2 viikkoa. Sitten odota lisää 2 viikkoa. Heitä kuolleet kukat pois, ja jos joku kaktus on vielä jollain ilveellä hengissä niin kastele se. Jos kärpäset palaavat niin heitä se kaktuskin menee.
Tapa 2. Heitä kaikki huonekasvit heti roskiin. Odota että kukkakärpäset ovat kadonneet. Odota vähän lisää. Hae Bauhausista uudet kukat.
Categories: Lihtsalt juttu
Banaanikärpäset, kukkakärpäset ja miten ne saadaan hengiltä.
September 21, 2006 · 3 Comments
Kirjoitin tästä OtaKahvia-blogin kommentteihin mutta ajattelin kopsata tännekin kaikille tiedoksi.Banaanikärpäset ja kukkakärpäset ja miten ne saadaan hengiltä.
Banaanikärpäset tykkäävät hedelmistä ja niiden jämistä. Joten jos omenasi ympärillä pyörii pikkukärpäsiä niin ne ovat todennäköisesti banaanikärpäsiä. Kukkakärpäset rakastavat yllättäen huonekasveja ja pörräävät niiden läheisyydessä. Hätäratkaisuna voi molempia kärpäsiä yrittää imuroida mutta tämä on lyhytaikainen ratkaisu.
Miten banaanikärpäsistä pääsee eroon?
Heitä pois kaikki mitä voi kärpäsiä houkutella. Omenavati keittiön pöydältä ja banaaninkuori sohvan takaa. Seuraavaksi viritä kärpäsille ansoja.
Banaaninkärpäsansa:
- pilttipurkkeja (ja elmukelmua)
- omenaviinietikkaa
- tiskiainetta
Laita pilttipurkkeihin vettä, omenaviinietikkaa ja tilkka tiskiainetta. voit halutessaan virittää pilttipurkkien päälle elmukelmua ja siihen kärpäsenmentäviä reikiä mutta itse en ole nähnyt elmukelmua hyödylliseksi. Laita ansoja sopiviin paikkoihin. Banaanikärpäset hukuttautuvat purkkeihin. Omenaviinietikka houkuttelee häiriköt paikalle ja tiskiaine rikkoo veden pintajännityksen joten kärpäset hukkuvat veteen. Muhahhhahhhahhaaaa! :D
Miten kukkakärpäsistä pääsee eroon?
Jos kotisi ovat valloittaneet kukkapurkkikärpäset (jotka eivät välitä omenaviinietikasta) niin niistä pääsee eroon tasan kahdella tavalla. Nämä kärpäsethän sikiää huonekasvien kosteassa mullassa ja kuolevat lopulta sukupuuttoon kun multa on tarpeeksi pitkään rutikuiva.
Tapa 1. lopeta heti kaikkien huonekasvien kastelu. Kun kärpäset ovat kadonneet, odota 2 viikkoa. Sitten odota lisää 2 viikkoa. Heitä kuolleet kukat pois, ja jos joku kaktus on vielä jollain ilveellä hengissä niin kastele se. Jos kärpäset palaavat niin heitä se kaktuskin menee.
Tapa 2. Heitä kaikki huonekasvit heti roskiin. Odota että kukkakärpäset ovat kadonneet. Odota vähän lisää. Hae Bauhausista uudet kukat.
Bollywood elokuvat
September 18, 2006 · Leave a Comment
Elokuva wiki blog
Monsoon Wedding
Dil To Pagal Hai
Hum Tumhare Hain Sanam
One 2 ka 4
Baazigar
Phir Bhi Dil Hai Hindustani
Khabi Haan Khabi Naa
Josh
Yes Boss
Khabi Alvida Naa Kehna KANK blog
Asoka wiki blog
Dil Se wiki blog
Fanaa wiki blog
Parineeta wiki blog
Karan Arjun wiki
Swades
Paheli wiki blog
Kuch Kuch Hota Hai KKHH wiki
Dilwale Dulhania Le Jayenge DDLJ wiki
Family – Ties of Blood wiki
Salaam Namaste wiki blog
Kal Ho Na Ho KHNH wiki
Kabhe Kushi Kabhie Gham K3G wiki
Bride and Prejudice B&P wiki
Katsottu: Parineeta
September 18, 2006 · 4 Comments
Mutta jos jätetään ne tahattoman koomiset kohtaukset pois niin leffa oli melko hyvä. Tarina oli mielenkiintoinen, kauniisti kerrottu ja näyttelijätyö oli kohtuuhyvä. Saif veti kuitenkin muutamat kohtaukset yli, mutta se kuuluu bw tyyliin.
Kaiken kaikkiaan hyvä kokemus mutta paremminkin olisi voinut olla.
Bollywoodia, käsityömessuja ja lentokentän ympäriajoa
September 4, 2006 · 1 Comment
Bollywood-kemut olivat erityisen ihanan onnistuneet. Ystäväni Lii tuli suuren korillisen aineksien kanssa joista se taikoi useita ihania intialaisia ruokia (minä kun olen edelleen keskinkertainen tai siitäkin huonompi kokki), ja sitten katsottiin yhdessä Dilwale Dulhania Le Jayenge (DDLJ) joka on kauimmiten elokuvateatterissa pyörinyt elokuva (500+ viikkoa). Elokuva olikin paras BW leffa mitä olen nähnyt. Juoni oli todella ehjä ja looginen, hahmot olivat eläviä ja toimivat järjellisesti ja tarina kulkeutui sujuvasti eteenpäin. Jos et ole tutustunut Bollywoodiin niin tästä elokuvasta kannattaa aloittaa, suosittelen ehdottomasti!
Lauantaina mentiin Liin kanssa sitten messuille. Tapahtuma oli melko pitkälti samanlainen kuin edellisvuonna paitsi että nyt oli paljon enemmän väkeä ja enemmän tilaakin. Ehdoton kohokohta olivat Nurjan myyntipiste Colinetten lankoineen ja Apupupuineen! Toiseksi eniten pidin siitä Seinäjokelaisesta(?) liikkeestä missä myytiin bambulankoja ja myös Colinetten lankoja. Itselleni ostin Joymarin porkkanarintaneulan (olenhan Jänes), Priimasta ostin ihan ensimmäiseni Noro-vyyhtini ja Vuorelma-Aholta silkkivillaa. Eli saalis oli melko hyvää ja Liikin oli tyytyväinen. Täytynee päivittää tuonne neuleblogin puolelle kun saan aikasiksi kuvata saaliin.
Eilinen menikin sitten pyöräilyn ja kakkukestien sekä niistä toipumisen merkeissä. Olipa ihana viikonloppu, ja parhaana saavutuksena voisin pitää sen että käännytin Liin Bollywood-uskoon.
Categories: Bollywood
Hyvän mielen tuubi
September 1, 2006 · 1 Comment
Chayya Chayya: Inside Man elokuvan alussa soinut kappale. Video on kuvattu junan katolla ilman turvavaljaita.
Koi Mil Gaya: Todella korni ja sokerinen video joka on nautinto kamaluudessaan. Musiikki on tarttuvaa purkkapoppia.
Yeh Ladka Hai Allah: Häävideo, pääparin välillä on loistavaa kemiaa. Tämän jälkeen ymmärtää miksi kaikki vouhkaavat Kajolin ja Shahrukh Khanin elokuvista.
Jara sa Jhoom Lo: Shahrukh Khan ja Kajol pelleilevät alppimaisemissa.
Dheer Jalna: kaunis video ja ihanan rauhallinen kappale. Pätkä on Paheli-elokuvasta joka oli edellisvuonna Intian ehdokas ulkomaiselle Oscarille.
Jai Ma Kaali: Tämän hetken ehdoton suosikki. Yhistelmä Tuomion Temppeliä ja Michael Jacksonin videoita.
Categories: Bollywood

